Ihana Inkeri on ihana valmentajani, joka ohjaa minua elämässäni kohti hyvää elämää. Kohti terveyttä, kokonaisvaltaista hyvinvointia, onnellisuutta ja kiitollisuutta. Ihana Inkeri tarvitsee kuitenkin välillä tuekseen myös muita upeita valmentajia ja yksi niistä on Sami Minkkinen. Sami Minkkisen maanantain massahypnoosit sekä lukuiset verkkokurssit ovat olleet suureksi avuksi matkallani jo useamman vuoden ajan. Samilla on varmasti näppinsä pelissä siinä, millainen Ihana Inkeri on ja mitä hän minulle opettaa. Olemme molemmat kovin kiitollisia siitä hänelle <3
Tein pari vuotta hyvin säännöllisesti erilaisia itsehypnoosi ja mielikuva harjoituksia. Todella paljon tein niitä juurikin Sami Minkkisen ihanan ohjeistuksen mukaan. Välillä ne kuitenkin jäivät taka-alalle ja en osannutkaan yhtä’äkkiä rauhoittua aloilleni. Tämä johtui äkillisestä stressistä, jonka yllättävä elämänmuutos minussa aiheutti. Kehoni oli jännittynyt ja mieli vaelsi väkisin stressin aiheisiin. Se on näkynyt kaikilla osa-alueillani elämässäni. Onneksi se oli vain vaihe ja Ihana Inkeri ohjasi minut takaisin näiden äänitteiden ja harjoitusten pariin. Hän muistutti minua kuinka paljon hyvää niillä saa aikaan. Siitä tuli aihe myös tähän artikkeliin ja harjoitukseen, jonka haluan jakaa teille.
Tsemppiryhmä yksinäisille
Mietiskelin paljon, että millaisen aiheen ympärille haluaisin perustaa ryhmän facebookiin, jossa voisin auttaa ihmisiä ja tarjota myös osaamistani ohjaajana ja valmentajana. Päädyin yksinäisyyden aiheen ympärille ja perustin ryhmän ”Tsemppiryhmä yksinäisyyteen”. Olen vuosien mittaan kohdannut yksinäisyyttä ja erilaisia sosiaalisen tilanteiden pelkoa paljon ja kokenut sitä itsekin. En todellakaan ole mikään virtuoosi isoissa ihmisryhmissä ja kuulonalenemani on ollut omiaan lisäämään sitä. Ihmisiä joita olen työni kautta tavannut ja ohjannut, on hyvin monenlaisia syitä yksinäisyyteen. Se mikä heitä yhdistää usein on ajatus siitä, että heissä on jotain sellaista, että muut eivät halua olla heidän kanssaan tai ajatus siitä, että tilanteelle ei voi kerta kaikkiaan tehdä yhtään mitään.
Eräs tapaus
(huom! en koskaan kirjoita suoraan kenestäkään asiakkaastani edes esimerkiksi, vaan muokkaan, improvisoin ja yhdistelen, jotta kukaan ei vahingossakaan voi tunnistaa itseään tai jotain toista kirjoituksesta)
Eräs asiakkaani puhui oikeastaan aina yksinäisyydestä, kun tapasimme hänen kanssaan noin neljän vuoden ajan säännöllisesti noin kaksi kertaa viikossa. Välillä hänellä oli muutamia kontakteja ystäviin, uusiin tuttaviin ja välillä yrityksiä käydä joissain ryhmissä. Aina tuli kuitenkin eteen tilanne, että asiat etenivät niin, että henkilö koki ryhmän hengen itselleen sopimattomaksi tai itsensä sopimattomaksi ryhmään. Välillä syy oli ns mielen ja välillä fyysisten asioiden takia. Myös ystävät tuntuivat joko pitävän joko liian vähän tai liikaa yhteyttä. Ottavan yhteyttä väärään aikaan tai puhuvan asioista, jotka ei henkilöä miellyttäneet.
Vaikka aihe oli hankala, niin jouduimme kuitenkin väkisin tarkastelemaan tilannetta siitä kulmasta, että onko hänen omassa käyttäytymisessään kenties jotain, että näin aina tapahtuu. Mitä hän oikeastaan halusi ja millainen se unelmien ystävä tai ryhmä olisi, jossa hän viihtyisi. Kuinka hän itse kohteli uusia ihmisiä ja puhui heille, olisiko siinä jotakin, mitä voitaisiin yhdessä työstää ja harjoitella. Olisiko edes realistista löytää sellaista täydellistä ystävää tai ryhmää vai olisiko kenties helpompaa lähteä muokkaamaan omia mielikuviaan ja ajatuksiaan.
Asiakkaalla oli toki välillä mielenterveysongelmia, kuten ahdistusta ja epäluuloisuutta, joka ei ollut aina täysin realistista sekä neuropsykologisia haasteita, joten tilanne oli vaikea, mutta ei suinkaan mahdoton <3 Lähdimme harjoittelemaan itsensä rakastamista ja hyväksymistä sekä harjoittelemaan ihan sitä, että pystyisi hetken pysähtymään ennen kuin reagoi voimakkaasti tilanteeseen tai johonkin, mitä toinen henkilö on sanonut. Kävimme mielikuvaharjoituksissa valmiiksi läpi tulevia tilanteita, kuinka hän haluaisi niiden menevän. Näin loimme ns onnistuneita muistoja ja polkuja tuleviin tapahtumiin.
Tarina kaikkinensa olisi pitkä, kuten kerroin, että tapasin häntä säännöllisesti neljän vuoden ajan. Hän kuitenkin teki harjoituksia, joissa oppi ensin hyväksymään itsensä ja rakastamaan itseään. Pikkuhiljaa näitä ajatuksia ja tunteita lähdettiin harjoittelemaan myös muiden ihmisten parissa. Mietittiin välillä yhdessä sitä, että emme voi tietää koskaan täysin, mitä toinen ihminen on elänyt ja kokenut ja miksi hän on tietynlainen. Keskustelimme siitä, että kukaan ei ole täydellinen ja kenenkään ei sitä tarvitse olla. Toki rohkeasti vedimme myös rajoja siinä, että millaisten ihmisten seurassa hän kokee olonsa turvalliseksi ja millainen käytös luo taas turvattomuutta ja on syytä rajata ulos. Kävimme mielikuvissa tulevaisuudessa, jossa hänellä olisi ystäviä ja mukavaa tekemistä ja hän tuntisi itsensä hyväksytyksi sekä olonsa turvalliseksi muiden kanssa.
Harjoittelu auttaa.
Pikkuhiljaa harjoitellen hänen rohkeutensa ja ns resilienssi kasvoi. Sietoikkuna siitä, millainen ystävä ja tuttava on riittävän hyvä laajeni ja sinne mahtui yhä enemmän erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Yhtä’äkkiä hän huomasi, että ihmiset lähestyivät häntä helpommin ja hänen oli helpompi olla toisten seurassa. Ystäviä löytyi ja ne pysyivät.
Välillä vähän taukoa, mutta hän kertoi rehellisesti, että se johtuu itsestä ja omasta tarpeesta ei niin, että uusi ystävyys olisi pitänyt laittaa kokonaan poikki. Hän huomasi myös viihtyvänsä todella hyvin yksin ja tarvitsevansa paljon omaa aikaa ja hän oppi hyväksymään sen. Hän oppi kunnioittamaan sitä, että lähtee sosiaalisiin tilanteisiin silloin, kun oma olo kertoo sen olevan itselle hyväksi. Ei väkisin eikä toisten painostamana. Henkilö kävi todella hienon polun ja olen hänestä hyvin ylpeä, kuten hän itsekin on. Muutos, jonka hän teki oli kuitenkin hänessä itsessään, omissa ajatuksissaan ja omassa käytöksessään, ei muissa ihmisissä. Lopulta hän oli tilanteessa, jossa hänellä oli muutamia ystäviä sekä harrastus, jossa hän tykkäsi käydä. Minun oli aika astua sivuun, mutta toki me vielä välillä viestein yhteyttä pidetään 🙂
Omaan ajatteluun, toimintaan ja tunteisiin voi vaikuttaa. Katso kuinka kaikki lähtee muuttumaan, kun luot näin ympärillesi rakkaudellisen värähteen.
Nyt itse harjoitukseen. Kuuntelin siis eilen taas Sami Minkkistä ja sain hänen harjoituksestaan idean lainata sitä ryhmääni. Se sopisi minusta täydellisesti harjoitukseksi yksinäisyydestä kärsiville, jos heillä on kuitenkin elämässään edes joku kontakti ulkomaailmaan, olkoonpa se sitten vaikka kaupankassa tai kotihoidon hoitaja, joka käy kotona. Harjoituksessa lähdetään muuttamaan energistä ilmapiiriä eli värähtelyä, joka sinua ympäröi. Me ihmiset olemme energiaa, kuten kaikki muukin, mikä meitä ympäröi. Voin todella kokemuksesta kertoa, että sitä omaa energiaa ja ympäristöään voi muokata omilla ajatuksilla ja ihmeitä voi alkaa tapahtua <3 Tässä olisi kuitenkin nyt todella ihana harjoitus sinulle kokeiluun.
Ajattele jotain sinulle todella rakasta henkilöä. Henkilö voi olla elossa tai edesmennyt tai niitä voi olla useampia, kuten esimerkiksi itselläni lapset. Ajattele henkilöä, jolle sinä yleensä viestit hyvin rakkaudellisesti ja kunnioittavasti lähes joka tilanteessa. Koeta löytää aito ja vilpitön rakkaudellinen tunne toista kohtaan. Mieti, kuinka kommunikoit ja olet läsnä tämän henkilön kanssa, kun keskustelette tai laitat hänelle vaikka viestiä.
Vertaa tätä siihen, kuinka kommunikoit muiden ihmisten kanssa. Kuinka se poikkeaa tästä (en tarkoita esimerkiksi puolisoa kohtaan osoitettua romanttista rakkautta, vaan syvää rakkautta toista ihmistä kohtaan).
Kokeile viedä tämä sama malli nyt kaikkeen kommunikaatioon ja läsnäoloon ihmisten kanssa. Kun tapaat jonkun, niin kommunikoi hänelle kuin kommunikoisit tälle rakkaalle, vaikka tilanne olisi sinulle haastava.
Itsellä on ainakin tulossa ihan lähipäivinä puhelu, jota en kovinkaan paljoa odota ja jossa tiedän joutuvani itseäni puolustamaan. Olin jo mielessäni kerinyt käydä läpi, kuinka topakasti ja ehkä ilkeästikin puoliani pitäen aion tämän tilanteen hoitaa, koska se on minulle ahdistava ja koen siinä epäoikeudenmukaisuutta. Päätin, että ehdottomasti kokeilen nyt tätä uutta lähestymistapaa. Toki pidän rajani ja en anna asiassa periksi, mutta koetan ilmaista asian kuin ilmaisisin itselleni rakkaalle ihmiselle. Katsotaan, mitä tapahtuu 
Tätä voisi koettaa myös siihen, että löytäisi uusia ystäviä. Lähtisi tietoisesti luomaan ympärilleen tätä rakkaudellista värähtelyä. Voisipa oikeastaan tehdä ”retken” ihmisten ilmoille ja kohdata kaikki vastaan tulevat ihmiset tästä tunteesta käsin. Puhua kassan henkilölle rakkaudesta käsin. Töissä hoitaa sosiaaliset tilanteet pitäen mielessä tämän harjoituksen.
Usein jotkut ihmiset suorastaan huokuvat jotain outoa energiaa, joka houkuttelee muita ihmisiä puoleensa… onko se kenties tämä. Usein kohtaamme myös ihmisiä, joiden seurassa on vaikea olla ja voin olla varma, että se ainakin osaksi johtuu siitä millaisessa tunnetilassa ihminen on ja millaista energiaa hän luo ympärilleen. Varmasti myös hänen tavastaan kommunikoida. Tunteehan sen itsestäänkin, että huonossa tunnetilassa, tuskin kukaan haluaa olla lähellä ja lähestyminen on vaikeaa.
Lähde rohkeasti testaamaan. Minä ainakin lähden ja lupaan kertoa tuloksista täällä <3
