Ajattelin kirjoittaa artikkelin luonnosta. Luonto vaikuttaa meidän elämään ja mielenrauhaan hyvin monella tavoin. Olen miettinyt tätä aihetta jo pitkään, sillä olen aina rakastanut olemista luonnon ääressä. Kukat, kasvit, puut, linnut, perhoset, järven tuoksu, marjat… tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä kevät ja kesä on kuitenkin ollut hyvin toisenlainen ja olen viettänyt aikaa luonnossa todella paljon. Olen hakenut sieltä voimaa itselleni. Olen kerännyt villiyrttejä ja tutkinut luontoa ihan erilaisin silmin. Olen nimittäin avannut silmäni näkemään paljon enemmän kuin olen ennen nähnyt ja avannut sydämeni luonnon viisaudelle. Mitä enemmän olen siihen pystynyt, niin sitä enemmän luonto on minulle näyttänyt, opettanut ja antanut.
Olen jo aiemmin kertonutkin, että tämä vuosi on ollut minulle hyvin raskas. Olen joutunut kohtamaan turvattomuutta taloudellisesti ja luomaan uutta työtä entisen tilalle. Olen joutunut tsemppaamaan itseni todella monena aamuna uskomaan siihen, että kaikki on hyvin ja kaikki selviää vielä. Yhtä usein olen joutunut rauhoittamaan itseni illalla, että saan hyvän ja levollisen unen. Luonto on ollut tässä suurena apuna ja ilman sitä en usko, että olisin jaksanut. Jos aamu on alkanut ahdistuksella niin olen ensimmäisenä mennyt metsään. Kävellyt siellä hengitellen rauhallisesti. Kuunnellen lintujen ääniä ja tuulen huminaa. Olen aistinut metsän tuoksuja ja halannut sekä taputellut puiden runkoja. Kotiin palatessani olen ollut selkeästi rauhallisempi ja tyynempi. Olen niin kiitollinen siitä, että minut ympäröi hyvin kaunis luonto ja metsä on niin lähellä. Onneksi Suomessa luonto on kuitenkin jokaista lähellä ja vaatii vain vähän vaivaa päästää sinne, jos asuu kaupungissa. Toki varmasti rajoitteitakin on, mutta kannustan sinne menemään jokaista, jolle se on mahdollista.
Villiyrteistä suorastaan taianomaista voimaa.




Lumien sulaessa suunnistin heti tutkimaan kaikkea sitä, mitä voisin kerätä luonnosta. Ensimmäisenä taisi olla lumet sulaneet vuorenkilpien kohdalla ja päätin kaivella lumen alla fermentoituneita lehtiä esille. Ne olivat isoja ja mustia, mutta tuoksuivat miellyttävälle. Olin lukenut useammankin artikkelin Siperian teestä eli vuorenkilpien fermentoituneista lehdistä tehdystä haudukkeesta, joka antaa voimaa. Varovasti sitä nautin keväällä, mutta se tuntui antavan myös aika erikoisia unen aiheita, joten jätin sen juomisen aika nopeasti. Ensi keväällä kyllä kokeilen uudelleen, mutta varovasti ja ehdottomasti aamusta 😀
Pikkuhiljaa nousi nokkosia ja vuohenputkea. Kyykötin keräämässä ja napsin versoja suoraan suuhun ja nokkoset toki pannun kautta esimerkiksi munakkaaseen. Sisällä oli kylvänyt siemeniä multaan kasvihuonetta ja kukkalaatikoita ajatellen ja kevät auringon paistaessa suunnistin metsään pitkille kävelylenkeille. Auringon säteet hellivät luontoa ja minun mieltäni. Vihreät versot alkoivat myös antaa voimaa keholleni ja uteliasuus luonnon aarreaittaan vain kasvoi. Pihlajat kasvattivat pulleita silmuja, jotka maistuivat ihanalle karvasmantelille ja pian myös kuusiaidan kerkät muuttuivat voimajuomaksi blenderissä.
Kesän myötä minulle on tullut tutuksi niin särmäkuisman, kultapiiskun, siankärsämön, poimulehden, mesiangervon, maitohorsman, rohtovirmajuuren ja vaikka maahumalan kukkien maut ja voimat. Ahmin suorastaan tietoa netistä ja kirjoista ja suunnistin korini kanssa keruu matkoille. Kuin ihmeen kautta kukat ilmestyivät eteeni… juuri ne kukat, joista olin juuri lukenut ja haaveilut niitä löytäväni. Keruu matkoilla vierähti helposti muutama tuntikin aikaa. Ulkovaja siivottiin villiyrttien kuivatusta varten ja kotiini alkoi ilmestyä purkkeja, joissa oli öljyyn sekä alkoholiin uuttumassa erilaisia yrttejä. Haluan kokeilla kaikkea, mutta toki viisaasti ja hyvin näihin kasveihin tutustuen. Vaikka minulla on ns lääkerohdoksi kerättyjä yrttejä uuttumassa ja kuivattuna, niin en niitä toki ahmi vaan tutustun ja varovasti esimerkiksi öljyinä ja tippoina kokeilen, kuten särmäkuismaa, joka on vaikutukseltaan hyvin samankaltainen kuin mäkikuisma.
Hurahdin fermentoimiseen
Luin jostakin siitä, että kasvien lehtiä voi fermentoida, jotta aromit tulevat oikein kunnolla esille. Halusin kokeilla ja päädyin testaamaan sitä kylmälaukkuversiona lämpöpullojen kanssa. Maitohorsman lehdet päätyivät kämmenteni kautta myttyinä lasipurkkeihin fermentoitumaan, kuten myös monet marjojen lehdet, kuten vadelmat. Tuoksut olivat aivan ihania ja intoni kasvoi vain siitä, kun luin esimerkiksi maitohorsman hyvää tekevistä vaikutuksista. Olin lumoutunut ja hyvinvointini vain kasvoi.
Hyvään olooni varmasti ovat vaikuttaneet nuo kasvit, mutta myös se luonnossa oleminen. Samalla kun kerää ja opettelee eri kasveja on luonnossa. On luonnossa ihan eritavalla kuin ennen. On auki sen hyvää tekevälle vaikutukselle ja ihmeelle. Se oikeasti parantaa ja tekee ihmiselle hyvää. Tuota fermentoitua teeainesta olen kyllä nyt juonut koko kesän ja kerännyt sitä sitä mukaa lisää.
Järvivedessä uinti ja paljain jaloin kävely luonnossa tekee hyvää.


Olen rakastanut uimista paljon jo useita vuosia. Uintikauteni alkaa siitä, kun jäät väistyvät rannasta sen verran, että sekaan mahtuu kastautumaan siihen saakka, kunnes rannat jäätyvät. Pyrin käymään uimassa lähes päivittäin. Olen lukenut, että se maadoittaa luontoon ja äiti maahan. En epäile sitä yhtään. Uiminen on ihanaa tyynellä ja se on huikea kokemus tuulella, kun aallot lyövät kasvoille. Kesällä vesien ollessa oikein lämpimiä se ei niinkään virkistä vaan se rentouttaa. Vedessä on hyvä ja helppoa keskittyä omaan hengitykseen. Veden ollessa oikein viileää, et oikein voi ajatella mitään muuta, vaan keskityt vain siihen, että hengität rauhallisesti. Kylmä vesi kuin salpaa hengityksen hetkeksi ja saa sinut haukkomaan ilmaa, mutta tietoisesti pystyt sitä rauhoittamaan. Voi mikä tunne siitä syntyy, kun nouset pois viileästä vedestä ja tunnet veren kiertävän kehossasi kohinalla.
Kesällä, kun vesi on lämmintä, siellä voi kellua ja pysähtyä rentouttamaan oman kehon. Olla veden kannattelemana ja luonnon sekä äiti maan kannattelemana. Mieli tyhjenee katsoessa lipuvia pilviä ja on hyvin huoleton ja kevyt olo.
Perheeni kanssa me myös veneillään ja kalastellaan mahdollisimman paljon. Nautin järvestämme kaikilla aisteilla. On upeaa tuntea tuuli kasvoilla ja roiskuava vesi iholla. Järvi tuoksuu tutulle ja hyvälle. Se on tuoksumuisto lapsuuden hyvistä kokemuksista, sillä olen asunut lapsuuteni järven ääressä. On ihana katsella saaria ja jylhiä rantakallioita. Joskus venematka on seikkailu, kun tuuli nostaa järvelle vaahtopäät ja esimerkiksi rantautuminen vaatii keskittymistä ja jopa taitoja. Muut asiat unohtuvat ja onnistumisen kokemuksia syntyy siitä, kun saadaan itsemme turvallisesti perille. Usein myös nukun veneessä pieniä päivä- ja iltaunia samalla, kun puolisoni kalastaa. Veden ääni ja aaltojen keinutus vie rauhalliselle levolle.
Hyvinvointini ja terveyteni on selkeästi parantunut luonnossa oleilun vuoksi.

Voisin varmaan kirjoittaa kirjan tämän kesän luonnossa oleilusta ja kaikesta siitä, mitä luonto on minulle tänä kesänä antanut. Halusin nyt vain avata asiaa vähän ja tulen paneutumaan näihin kaikkiin asioihin myöhemmin. Kirjoitan toista blogia nimeltä https://kasvienkeidas.fi/ ja kirjoitan siellä enemmän näihin villiyrtteihin ja kasveihin liittyvää juttua ja täällä enemmän elämäntapaan, hyvinvointiin ja valmennukseen liittyviä asioita. Luonto on asia joka sopii todella hyvin molempiin.
Joku on välillä kysynyt minulta vinkkejä siihen, että mikä olisi se paras juttu, minkä luonnosta voisi löytää esimerkiksi ahdistukseen tai stressiin. Tärkein juttu on ehdottomasti se, että mene luontoon ja viipyile siellä. Jos et pääse luontoon, niin jo luonto-ohjelmien katselu voi rauhoittaa mieltä ja lievittää stressiä. Älä mene luontoon suorittamaan vaan ole aistit ja sydän auki, se riittää alkuun. Etsi itsellesi se mieluisin tapa olla luonnossa ja älä tee mitään väkisin. Jos et voi sietää kylmää vettä, niin en sitä suosittele. Pienin askelin sillä luonto kyllä auttaa sinua eteenpäin.
Kerron esimerkin omasta itsestäni. Vielä muutama vuosi sitten minua vaivasi jokin outo pelko kulkiessani metsässä. En mennyt pihapiiristä kauas ja jos menin, niin säikähtelin lintujen pyrähdyksiä ja vilkuilin koko ajan taakseni. En oikein tiennyt mitä pelkäsin ja en ehkä tiedä vieläkään. Yhdistän sen kyllä erääseen hyvin ikävään lapsuuden kokemukseen. Voi niitä lukuisia kertoja, kun kauemmaksi mentyäni, juoksin kotiin, kun luulin jonkin olevan kintereilläni… milloin mielikuvitus loihti esille suden, milloin hirven tai karhun. Saattoihan siellä metsässä murhamieskin piileskellä ja sienenpoimija olla vaikka huumekätköään kaiveleva rikollinen. Minua ahdisti, koska olisin halunut pystyä nauttimaan kävelystä luonnossa.
Nyt kaikki on toisin ja hyvin harvoin pelkään luonnossa. Viivyn retkilläni useamman tunnin ja kuljen kauempana ihan levollisin mielin. Alkuun pääsin sillä, että kuuntelin ihania ja rauhoittavia kirjoja kuulokkeilla samalla kun kuljin luonnossa. Tarinat veivät minut pidemmille lenkeille ja pelko alkoi pikkuhiljaa väistymään. Pysähtelin tarkoituksenmukaisesti ja katselin luontoa rauhassa. Keskityin hengitykseen ja rauhoittumiseen. Nyt en ole enää pariin vuoteen voinut ajatellakkaan, että ottaisin kuulokkeet metsään, koska rakastan metsän ääniä. Joskus saatan yhä säikähtää jotain läheltä pyrähtävää lintua tai ajatusta käärmeestä (sitä minun pitää vielä työstää, sillä en halua niitäkään pelätä <3 ) Olen onnellinen luonnossa ja sinut sen kanssa. Jopa niin sinut, että välillä itikoiden ahdistelukaan ei haittaa ja nokkoset eivät tunnu enää polttavan kuin, joskus ennen 🙂 Suorastaan ihmeellistä.
Arvokas lahja minulle luonto äidiltä. Olen niin kiitollinen tästä.

Kuvassa lakkakääpä eli reishi <3
Kuolemattomuuden yrtti, voiko luonto parempaa lahjaa antaa <3
Sen on todettu parantavan unenlaatua, helpottavan stressiä ja ahdistusta sekä parantavan elämänlaatua. Sisältää tutkitusti huikean määrän terveyttä edistäviä aineosia. Voit lukea lisää esimerkiksi Jaakko Halmetojan sivuilta ja kirjasta, jonka olen myös itselleni tilannut. http://terveyskirjat.fi/muut-la%cc%88a%cc%88kinna%cc%88lliset-sienet-lakkaka%cc%88a%cc%88pa%cc%88-ganoderma-lucidum/
Kerron tässä vielä lyhyesti arvokkaasta lahjasta, jonka luonto ojensi minulle muutama päivä sitten. Teen siitä toki pidemmän artikkelin kasvien keitaalla blogiin, mutta pidän tätä lahjaa merkkinä siitä, että olen oikealla tiellä. Sieniretkellä puolisoni kanssa katseeni vangitsi kaunis ja erikoinen sieni kannon päällä. Se erottui metsässä selkeästi. En aluksi tunnistanut sitä, mutta jäin ihailemaan ja ottamaan siitä kuvia. Kotona minulle selvisi, että kyseessä oli lakkakääpä eli reishi. Aamulla tuli kiire takaisin metsään ja toivoin sydämeni pohjasta, että löydän tuon ihmeellisen käävän uudestaan. Löysinhän minä <3 Pomoin aarteen talteen, sillä se on yksivuotinen kääpä. Reishi on kuolemattomuuden yrtti, taianomainen kääpä, joka tuo käyttäjälleen terveyttä ja hyvää onnea. Olen haltioitunut siitä, että luonto päätti tarjota minulle tuon aarteen. Olin käyttänyt reishiä keväällä jo, kun olin ostanut sitä tinktuurana. Se auttoi selkeästi stressiin ja hyvän uneen. Nyt minulla on itselläni tuo ihana lakkakääpä ja palava halu oppia tekemään siitä hyvää tekevää uutetta, jota voin nauttia itse ja antaa myös läheisilleni.
Ohessa vielä linkki Kasvien Keidas blogiini. Blogissa käsittelen villiyrttejä. Annan vinkkejä niiden keräämiseen, säilöntään ja resepteihin. Blogi on hyvänmielen blogi, jossa jokainen kukka saa kukkia ja luontoa ja kasveja aistitaan ja rakastetaan koko sydämestä. Olen keskittynyt tuttuhin ja turvallisiin kasveihin luonnossa. Blogista löydät myös tulevaisuudessa ohjeita kasvihuoneviljelyyn ja taimien kasvattamiseen itse.
Tervetuloa seuraamaan blogiani https://kasvienkeidas.fi/
ryhmää facebookissa https://www.facebook.com/groups/1011207666430395
instagramissa http://www.instagram.com/kasvien_keitaalla
Metsäpolkumeditaatio
Lopuksi kehoitan sinua lähtemään metsään. Kävellessäsi metsässä voit samalla tehdä meditaatio harjoituksen, jossa lähdet tietoisesti rauhoittamaan askeleittesi tahtia ja hengitystäsi. Samalla ohjaa yksitellen eri aisteja huomaamaan asioita, joita luonto sinulle tarjoaa. Tuoksuja, värejä, ääniä ja erilaisen alustan jalkojesi alla. Voit myös halutessasi kellahtaa ihanalle sammalvuoteelle ja meditoida tai rentoutua siinä <3

Ihania elämyksiä luonnon ääressä sinulla ja muista halata puita, se tekee hyvää sulle ja sille puulle <3
Tiina via Ihana Inkeri
[…] En kirjoita nyt luonnosta pitkästi, koska olen tehnyt siitä ihan oman postauksen aikaisemmin. Haluan kuitenkin mainita sen yhtenä isoimpana terveyttä ja hyvinvointia lisäävänä asiana omalla kohdallani. Näin syksyisin sienestys ja metsässä hyvien mikrobien täyttämän ilman hengittely tuo minulle terveyttä ja lisäksi se tyynnyttää mielen, voit lukea lisää luontoon liittyvistä voimaannuttavista vinkeistäni artikkelista https://ihanainkeri.fi/luonnosta-voimaa-elamaan/ […]